Jos lapsellasi on kuulonalenema

Jos sinulle on kerrottu, että lapsellasi on kuulonalenema, olethan tietoinen siitä, että heidän auttamiseensa on olemassa monia tapoja.

Taapero laskee liukua äitinsä sylissä isän katsellessa

Tältä sivulta löydät seuraavia tietoja

  • Yhden perheen tarina siitä, miten he voittivat kuulonaleneman.
  • Tietoja ja tilastoja kuuroudesta.
  • Mitä tehdä, jos lapsellasi on kuulonalenema.

Jos sinulle on kerrottu, että lapsellasi on kuulonalenema, olosi saattaa olla musertunut. Se on normaalia. Tälläisten uutisten vastaanottamiselle ei ole oikeaa tapaa, joten anna itsellesi aikaa ja tukeudu perheen sekä ystävien läheisyyteen ja tukeen.

Vaikka olosi saattaa olla yksinäinen, monet vanhemmat ovat kokeneet saman. Noin 34 miljoonalla lapsella maailmassa on merkittävä kuulonalenema1 ja jopa viidellä vauvalla tuhannesta on syntyessään kuulonalenema tai kuulo alenee pian syntymän jälkeen.1

”Kun hän oikeasti kuuli ensimmäistä kertaa, se hetki oli aivan ihmeellinen. Hän pysähtyi, katsoi minua, hymyili leveästi ja nauroi! Hän ei ollut koskaan nauranut samalla tavalla aikaisemmin.”*¹

- Eva, Cochlear™ Nucleus® -käyttäjä Teresan äiti

Et ole yksin

Lue 10 faktaa kuuroudesta WHO:lta oppiaksesi lisää kuulonalenemasta ympäri maailmaa.

Toivoa lapsille, joilla on kuulonalenema

Oikea ratkaisu voi antaa lapsellesi, jolla on kuulonalenema, mahdollisuuden nauttia elämästä, joka on täynnä ääniä, puhetta, naurua ja musiikkia. Jopa lapsi, joka on syntynyt täysin kuurona, voi käydä itsevarmasti tavallista koulua, tanssia suosikkikappaleensa tahdissa ja kuulla, kun kerrot rakastavasi häntä.

Lapsellesi sopivien ratkaisujen tutkiminen on ensimmäinen askel parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi. Luota siihen, että teet parhaan päätöksen, koska kukaan ei rakasta lastasi kuten sinä.

Mitä voin tehdä, jos lapsellani on kuulonalenema?

Etsi niin paljon tietoa kuin voit. Cochlear tarjoaa valikoiman kuuloratkaisuja, jotka ovat auttaneet lapsia ympäri maailmaa melkein 40 vuoden ajan. Me voimme antaa sinulle tarvitsemaasi tietoa.

Kun olet valmis, voimme antaa tietoja, jolla saat yhteyden vanhempiin, jotka ovat olleet samassa tilanteessa ja tietävät miltä sinusta tuntuu.

 

Etsi sinua lähimpänä oleva kuuloistutteisiin erikoistunut klinikka

Vastuuvapauslauseke

Keskustele kuulonaleneman hoitovaihtoehdoista hoitoalan ammattilaisen kanssa. Tulokset voivat vaihdella, ja hoitoalan ammattilainen kertoo sinulle tulokseen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä. Noudata aina käyttöohjeita. Kaikkia tuotteita ei ole saatavana kaikissa maissa. Pyydä tuotetietoja paikalliselta Cochlearin edustajalta.

Täydellinen luettelo Cochlearin tavaramerkeistä löytyy Käyttöehdot-sivultamme.

*1 Mielipiteet ovat henkilön omia näkemyksiä. Keskustele hoitoalan ammattilaisen kanssa sen määrittämiseksi, sopiiko Cochlearin tekniikka sinulle.

Viitteet

  1. 10 facts about Deafness [Internet]. World Health Organization; (2018), [viitattu 5.10.2018]. Saatavissa osoitteessa: http://www.who.int/features/factfiles/deafness/en/